tiistai 30. lokakuuta 2012

Kangasalalta videoo



Linkin takana Manta Kangasalan kokeessa Niinan videoimana, kiitos! :)
Palatakseni kisaan, vaikka analyysit jo täällä tehty aiemmin niin: voi voi perusasennot. Hienoa oli ruutu ja kaukot (paitsi vikan vaihdon kaksoiskäsky..) sekä pysähtyi luoksetulon ekan stopin, hieman valuen vain.

 Mantan tokokoe 14.10.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pikku Wenkkunen treenaa :)

Manta on viime viikon ollut pienemmällä treenillä, kotona tehtiin vain kaukoja takapalkalla (on muuten parantuneet!), tunnarin palautusta. Pe käytiin Kilpiäisissä Tuulin, Niina R:n, Niina K:n ja Helin kanssa. Ensin treenattiin häiriössä (Chila teki noutoja, Kipinä jotain) kaukoja, ja aluksi oli tosi vaikeaa, kun Chilalla oli vinkupallo:) Sitten alkoi sujumaan, ja saatiin lopulta hyvät kaukot tehtyä. Sitten Manta teki kehäänmenoja tai ennemminkin mietimme, miten mä haluan Mantan tulevan kehään ja miten sitä kandeis treenata. Täytyy nyt vain treenata kehän ulkopuolella odottavan herkkuruuan kanssa, ja vähitellen kasvattaa ketjua ennenkuin pääsee palkalle. Haluan kasvattaa sen motivaatiota ja sen myötä virettä kisanomaisissa/kisoissa. Sit tehtiin luoksetulon ekaa stoppia niin, että vapautin taaksepäin Helin antamalle purkille ja kutsuin uudestaan aina luokse ja taas vapautus taakse purkille. Nämä toimi ja tuli hienoja seisomisen stoppeja. Vielä itseksemme tehtiin hyppynoutoa Niinan tuomalla hypyllä. Nytpä ei ollut mitään ongelmaa ja tosi hienoa noutoja teki, jee!

Lauantaina Manta sai jonkun vatsapöpön ja oli ripulilla, joten olen pitänyt sitä tänään vielä levossa, vaikka maha on jo kunnossa. Joten Wendy on päässyt sitten oikein kunnolla treenaamaan, ja ai että, kun se on ollut "ylpeä" siitä. Aamulla tokoiltiin porukassa Keskussairaalan kentällä. Wendy teki yksin kentällä (ihmiset ja Chila kentän laidalla häiriönä) kontaktiharkkaa, jossa naksuttelin sekä sitten maahanmenoja niin et itse peruutan. Palkaksi heitin pallon sen taakse. W. oli hieno, teki tosi ripeitä maahanmenoja ja oikein rupes odottamaan käskyä. Hienosti myös palautteli palloa mulle:) Sitten tein luosetulon ja kaukot (n. metrin päästä) ketjutettuna ja pääs aamuruualle. Luoksetulossa hyppäs suoraan mua vasten... ja sit vasta sivulle. Kröhöm, pitäskö vielä treenata tätä lyhyemmältä matkalta;) Wendyllä oli niin kivaa, ettei olisi halunnut kentältä pois.

Sitten ajeltiin mummille siskon lasten kanssa, josta taas ajelin agilityyn. Wendy teki oikein kivasti, mun vaan pitää ohjata tosi korostuneesti, kun esim se kääntyminen ei ole luontaista Wendylle. Ihan vähän näkyi väsymys, mutta silti tekeminen oli motivoitunutta, ja purkkipalkka on ollut todella tehokas Wenkulle. Ekaa kertaa kokeilin muuten sylkkäriä Wendyn kanssa ja se toimi oikein hyvin. Oli ilo treenata Wendyn kanssa, ja mun luottamus Wendyyn on parantunut tosi paljon.

Vielä kun jaksais kouluttaa noi arkiasiat kuntoon, kuten naksutella Wendy autohäkkiin, niin hyvä tulisi :) Kyllähän se hyppää häkkiin, muttei aina niin kovin mieluusti. Katsellaan:)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kangasalan kisa

Saatiin peruutuspaikka Kangasalan tokokokeeseen, joka oli eilen 14.10, tuomarina Ilkka Stén. Kisapaikkana oli tosi kiva nurmikenttä, ja vaikka oli aika kylmä niin onneksi ei satanut. Eikä tarvinut yksikseen jännittää, kun Niina oli samoissa kisoissa Maisan ja Kiran kanssa:) Päällimmäiset mietteet kisasta oli, että treenilistalle häiriötreeniä lisää, nimenomaan seuruusssa ja kaukoissa!
Tässä liikkeet:
Paikalla makaaminen: 9. Manta jäi vinkumaan, mutta tosi pian se lopetti enkä enää kuullut piiloon mitään. Tuomari sanoikin, että alkuun vinkui, mutta loppu meni hyvin. Eikä ollut lonkallaan. Niina sanoi, että se oli pepulla korjannut vähän asentoa jossain kohtaa. Palkkasin vain parilla namilla kehän ulkopuolella.

Seuraaminen: 7. Äääh, tämä ei nyt toimi kisoissa. Lopussa taas ihmettelyä ja katseli kehän ulkopuolelle. Ei ollut lopussa enää mukana. Ja perusasennot meinas jättää tekemättä.

Istuminen seur. yhteydessä: 9. Ihan pieni jalka-apu, vähensi pisteen, kun katsoin, menikö istumaan.

Luoksetulo: 7. Ei mikään hyvä stoppi, mutta se psyähtyi seisomaan, jee!!! Valui aika paljon ja siitä kai pistemenetykset.

Ruutu: 10. Ruudusta kymppi! Ennen lähetystä pongasi mun vihjeestä ruudun ja suoraan sinne juoksikin. Ei mikään supervauhti, mutta ihan ok laukalla. Paikka oli taas täydellinen!

Hyppynouto: 0. Heipat ykköstulokselle, ja mun moka:( Heitin tosi huonosti kapulan, ja ihan vinoon. Ei olla näitä treenattu nyt. Meni itellä pasmat sekaisin huonosta heitosta ja pari sekuntia mietin, minkä käskyn olen tässä antanut!:/ Vähän epävarmasti sanoin hyppy-pidä, ja Manta kiersi mennessä esteen, kun kapulakin oli siellä sivussa. Tosi typerä virhe.

Metalli: 9. Vino loppuperusasento.

Tunnari: 6. Taas hieno, tarkka haistelu, ja oman otettuaan lähti reippaasti mun luokse. Ihan mun edessä pysähtyi pureksimaan ja pudotti kapulan. otin kapulan maasta ja pyysin sivulle. Tämä liike pitää saada kuntoon, kun harmittaa se, että alun tekee niin hyvin ja loppu on sieltä toisesta päästä.

Kauko-ohjaus: 9. Takapalkka on toiminut, superhyvät kaukot eikä mun silmään tullut eteen. Vikaan maahanmenoon tarvi valitettavasti 2 käskyä, kun katseli taas kerran muualle eikä silloin voi toimia...

Kokonaisvaikutus 9. Tulos VOI2 246p. ja sij. 3. Nyt ei oltu enää kaukana ykkösestä, mutta silti vaikka tuli onnistumisia niin jäi harmittamaan tuo seuraaminen ja hyppynouto. Ja mun oma tunne siitä, ettei Manta ajoittain ollut ihan mukana.

Treenilistalla siis liikkeet häiriössä, kontakti-kehäänmenot, tunnarin tuonti pureksimatta (naksutellen), luoksetulon eka stoppi edelleen. JNE. :)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kisat oli ja fyssarissa käytiin

Kaikenmoista on tässä ollut, mutta blogia en ole ehtinyt päivittämään. Viime su 7.10 käytiin kisaamassa Mantan kanssa Lempäälässä, jossa tuomarina oli Harri Laisi. Halli oli mukava ja hyvä matto pohjana. Manta tuntui kivalta, mutta vielä täytyy työstää itsevarmuutta kisatilanteissa. Liikejärkkä oli sotkettu, mutta se oli oikeastaan aika kiva.

Paikallamakuu: 8. Hitsi, nyt Manta oli ihan hiljaa, mutta oli mennyt lonkalleen oikein korostetusti, joten kun palattiin riviin, oli koira ihan vinossa ja tästä -2p. :( Mutta oli hiljaa, ja siitä olin iloinen! Palkaksi sai vain yhden namin ja silittelyt.

Tunnari: 8. Hieno haistelu ja lähti reippaasti heti mua kohti ja hyvin sivullekin! Jes! Pureskeli vaan ihan kauheesti. Tämä oli kyllä muuten niin onnistunut, että kehuin kunnolla kehässä.

Ruutu: 9. Hieno ruutu, vau! Paikkakin ihan täydellinen, takana keskellä! Ite mokasin lopussa, kun kävelin lähtöpaikkaa kohti ja kun liike loppui, ei manta voinut istua perusasentoon, kun edessä oli tötsä. Miksen yhtään katsonut, minne kävelen.

Seuraaminen: 6. Seuruu oli tosi pitkä ja ennen tokavikaa suoraa, seuruu oli tosi hyvää. Kunnes paikallaan käännösten jälkeisellä suoralla, jäi yhtäkkiä seisomaan, ja katsoi kummissaan mua, kun pyysin uudestaan sivulle. Tuli sitten, mutta pisteitä lähti kauheesti:/ Ihmetteli varmaan, että jatkuuko seuruu muka...

Nouto esteen yli hypäten: 7. Valitsin keskikokoisen kapulan, joka olikin totuttua isompi. Hyvin Manta sen nosti, mutta oli tulossa esteen ohi, joten käskytin ylimääräisen hyppy-käskyn. Sivulle tuli ok. Aika paljon meni pisteitä...

Luoksetulo: 0. Ääääh, luoksetulo on nyt meidän kisaongelma. Ei stopannut seisomaan, maahan meni heti, mutta katsoi juuri halliin tullutta haukkuvaa koiraa, joten kaksi käskyä sivulle. Liikaa tuli sitten käskyjä ja nolla pistettä:( Hirvee kiire sillä on mun luo, joten kisoissa ei ilmeisesti pitkän matkan päässä "kerkiä" jäädä ekaan stoppiin... Tai ei uskalla tai jotain.

Kaukot: 6,5. Molempiin istumisiin kaksi käskyä, otti tässäkin häiriötä seuraavana vuorossa olleesta koirasta.

Metallinouto: 7. Tosi outo, vire oli alhainen, joten palautti ravilla ja tosi tahmeesti lenkin kautta mun sivulle vinoon.... Noudot on olleet nyt niin hyviä, että ihmettelin todella tätä. Tosin kapula oli kylmä ja painavampi, mutta silti.

Istuminen: 9. No tämä onnistui nyt. Annoin pienen jalka-avun, jota tuomari ei kai huomannut.

Kokonaisvaikutus: 8. Harri sanoi, että kun virheet saadaan kuntoon niin Manta on erinomainen:))

213p 3-tulos.

Tällä viikolla on keskitytty seuraaviin teemoihin:

-Luoksetulon seisomisessa takapalkka apuohjaajalta--> ajatusta taakse! Näitä on nyt tehtävä paljon!
Nimittäin yleensä, kun heitän pallon mantan taakse, tulee sekin multa eli edestä päin. Miksen ole aiemmin tajunnut tätä.
-Kaukoja häiriössä, ja takapalkalla (ruokakippo takana). Teki kotona ennen ruokaa ihan mahtikaukot. Ei tullut yhtään eteen ja oli tosi keskittynyt!
-Tunnarikapulan siisti palauttaminen sivulle. Nyt tajusi kotona, ettei saa palkkaa, jos pureksii palauttaessa. Sen jälkeen otti maasta kapulan ja toi todella siististi sivulle. Hyvä!

Katsotaan, mitä tuleman pitää.

Tiistaina 9.10 käytin molemmat koirat fyssarissa Finfysiossa. Nana katseli kummankin liikkeet alkuun, jonka jälkeen käsitteli koirat patjalla. Wendy oli oikein hyvässä kunnossa, pientä kireyttä olkavarressa. Ranteet sillä naksuvat ja saatiin niihin jumppaohjeet. Jos ranteet oireilevat muuten, on ne hyvä kuvauttaa. Ei mikään kiireellinen velä, kun ei ole esim ontunut. Ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi ne kuvauttaa.

Mantan ajattelin olevan aika jumissa selästä, muttei se ollut. Nana sanoi, ettei Manta reagoinut mihinkään hieronnan aikana eikä tuntunut kireältä. Tavallaan Manta kuitenkin on "napakampi" pakkaus kuin Wendy. Nana sitten pohti, mistä vasemman takajalan keventäminen johtuisi. Testailtiin mantan takapään käyttöä, ja Nana totesi, ettei Manta oikein osaa käyttää takaosaansa. Voi olla, että kun loukkasi talvella 2011 selkänsä, on sen jälkeen ruvennut "varomaan" takaosansa käyttöä ja tavallaan oppinut käyttämään tiettyjä liikkeitä. Harmittaa itseä, kun olisi tuon revähdyksen jälkeen pitänyt kuntouttaa Mantaa silloin jo fyssarilla. Käytin vain hierojalla. Kotijumppaohjeiksi saatiin erilaisia harjoitteita, jotka kehittävät takaosaa, esim peruuttaminen askel askeleelta, tasapaino harjoituksia ja oikealle perusasentoon tuleminen. Muutenkin tokokoiralla olisi tärkeää muistaa treenata kumpaakin puolta, esim seuruuttaminen myös oikealla puolella. Kuukauden päästä mennään uudestaan käynnille. Nana kehui mantaa todella rauhalliseksi ja luottavaiseksi, ja ihmetteli, että ekalla fyssarikerralla loikoili hieronnan aikana ihan unessa ja rentona. Sellanen se Manta on:)

Koiralaumaan on tulossa marraskuussa muutoksia, kun Mantalle ja Wendylle tulee pikkusisko, australiankelpie pentunen:) Innolla odotamme uutta perheenjäsentä. 

Tytöt syystunnelmissa:







lauantai 6. lokakuuta 2012

Wendy pätevänä!

Päästiin Wendyn kanssa taas agilityn pariin, kun juoksut ovat ohi. Ja mitä vielä, maanantain treeneissä Wendy loisti! Ohjaaja oli välillä vähän hukassa, mutta saatiin kuitenkin esim ihan uusi japanilainen onnistumaan :) Mutta Wendy teki super tarkasti hommia, kääntyi esteilläkin hienosti. Meitä oli treeneissä vaan kaksi, joten aika monta settiä ehdittiin ottamaan A. Oreniuksen käsialaa olevaa rataa, ja viimeiseen settiin asti W. oli hieno. Varmaan pitkälti vaikutti se, että oli paaaaljon motivoituneempi, kun palkkasin sitä esteiden jälkeen rasian heitolla, jonka sisältä löytyi lihapullaa. Ennen olen palkannut taskusta namilla tai pallolla, mutta tuo purkki oli hyvä idea, kiitos kouluttaja-Niina! Saatiin kunnon harkat, miten hyvä fiilis voikaan tulla. Hitsi, kun ehtisi treenata kepit, renkaan ja keinun kuntoon niin siitä saisi kisavalmiin ;) Pitää vielä mainita, että W. ei käynyt kertaakaan moikkaamassa kouluttajaa, vaikka yleensä sen tekee, odotti vaan innolla mun kanssa tekemistä :)

Lisäksi W. on tehnyt tokoa, ja naksutellen on nyt oppinut (oppi päivässä) sivulletulon ilman sitä typerää käsivihjettä. Miten mahtavaa, W. osaa tulla sivulle! Ollaan treenattu myös kontaktia niin, et ite kävelen edes takaisin ja naksuttelen, kun ottaa kontaktia. Ja tämähän on alkanut muistuttaa jo seuraamista, ohhoh. Innostuin jo, että josko me joskus vielä kisattaisi alokkaassa Wenkun kanssa... Liikkeestä maahan sujuu niin, että pysähdyn maahan-käskyn ajaksi hetkeksi. Niin, että itse peruuttelen maahanmenot sujuu paremmin. Luoksetulot tekee hyvin, osaa jo tulla sivulle, mutta vielä olen antanut sivu-käskyn siinä. Tänään hallilla sheippasin Wendyn hyppäämään tokoesteen. Hehee, miten helppoa, ei tarvittu kun pari esteen suuntaan katsomista ja sitten jo tarjosi hyppäämistä. Ja mä en puhunut koko hyppyreenin aikana mitään, vain naksuttelin.

Temppurintamalla W. on tehnyt vatitemppua, on saanut jo kaikki jalat kerrallaan vatiin, mutta vadissa on aika vaikea pysyä.. pitäs hommata vähän isompi joku samantyyppinen. Sit W. tekee tassukosketusta lasinalustalle, ja käskyä olen siihen nyt liittänyt. Yks ilta sheippasin Wenkun jakkaralle. Janne katso ihmeissään, ja sanoi, ettei uskonut Wendyn hyppäävän kapealle jakkaralle kokonaan. Eikä siihen mennyt edes kauaa:D Pätevä vanha Näätä! (Älkää kysykö, mistä on saanut ton lemipinimen:DD)

Manta on tokoillut voittajaluokkaa. Kimppatreeneissä oltiin viime viikolla Heinlammintiellä Niina R.:n ja Tiinan kanssa. Heli tuli tekemään paikallaolot. Siellä tehtiin ruutua, luoksetulon ekaa stoppia pitkältä matkalta, istumisia ja kontaktitreeniä naksutellen.

Tällä viikolla oltiin tiistai-aamupäivästä Löytyllä Niina K.:n ja Tiinan kanssa. Treenit meni kyllä meidän (mun ja Mantan) osalta ihan pieleen, varmasti vaikutti se, että eka tunti jouduttiin katselemaan yhen PK-harrastajan karmeaa koiran käsittelyä. Koirana tällä tyypillä oli belggari, tervu. Kouluttamista se ei todellakaan ollut. Vai mitähän sen koiran ajatellaan oppivan siitä, että jos ei seuraa oikeassa paikassa, nostetaan koira poskivilloista kokonaan ilmaan ja roikotetaan siellä. Ja jos ei tule hyvin sivulle, taas napataan koiraa fyysisesti. Ei yhtään mitään! Ja koko tunnin, kun ne treenas, koira vähän väliä ulisi kivusta, mutta siitä huolimatta, ettei tiedä, koska tulee köniin, tekee kaikkensa välttääksen rangaistukset ja tekee töitä sille idiootille. Kävi niin sääliksi koiraa! Tollasella tyylillä ei walesi tekisi enää yhtään mitään, koira olisi täysin "pilattu". Se vaan tiuski koiralle ja marmatti, että koira temppuilee!!!???? Sehän ei ole opettanut asioita koiralle! Onneksi Niina yhessä kohin puuttu siihen koiran rääkkäämiseen, mutta vastaukseksi tuli, että "ei mitään asiaa puuttua, kun ette tunne minua ettekä koiraa" tai jotain... Ai, koiran huonoon kohteluun ei saisi puuttua tuntematta ihmistä? Kyllä saa! Itselleni toivoisin saavan rohkeutta myös puuttua. Se on tosi vaikeaa.

No joo, sekin otti päähän, että heidän piti tehdä nopeat tottikset ennen meitä, vaikka me oltiin kentällä ekana. Tunti siinä ooteltiin... Mantan kanssa tehtiin sitten lopulta voittajaluokka kisanomaisena. Hyvää oli: seuruu, luoksetulo (stopit hyvät), ruutu kyllä löytyi, mutten ollut tyytyväinen paikkaan, noudot muuten, mut jostain syystä perusasennot takkusi koko treenin, tunnarin haistelu, ja kaukot viidestä metristä:D
Huonoa: Liikkeestä istu, ei istunut ekasta käskystä..., hyppynoudon takaisin tulossa kiersi esteen, tunnarissa oman löytymisen jälkeen jäi pureskelemaan ja palautus hidas. Ja tosiaan noi perusasennot, tuli mun taakse vinoon:/ Kiitos treenikamuille silti huippuhyvästä seurasta, Tiina oli loistava liikkuri-häiriö:)

Sitten käytiin torstaina ennen tokon alkeiskurssia (jota vedämme Niinan kanssa) Launeella treenimässä Heidin kanssa. Tehtiin yhtäaikaa ja Manta saikin hyvää häiriötreeniä, josta selviytyi varsin hyvin. Tehtiin noutoja puulla ja metallilla huippupalkalla. Nyt ei ollutkaan perusasennoissa mitään häikkää, naksuttelin sivulletuloista. Oli aika sähäkkänä:) Sitten tunnarikapulalla sivulle tuonteja, naksuttelin. Sitten tein ruutua, oli tosi hyviä ja selvisi ruutuun, vaikka Melli vieressä teki samaan suuntaan noutoa:) W. teki kanssa pikkujuttuja ja paikkamakuun Muusan kanssa. Olin ihan edessä, mutta olisi pitänyt tehdä lyhyempi, kun nousi lopussa.

Tänään hallilla hyppynoutoa, hieno! Luoksetulon ekaa stoppia, hieno! Istumisia, hyvät! Tunnari, jossa haistelu on tosi varmaa ja hienoa katseltavaa, mutta palautus on vaan vaikeaa. Tein taas erikseen sitten tunnarin tuomisia sivulle, ja huomasin naksuttaa, kun otti kapulan nätisti pureksimatta ja rupes tulee jopa laukalla sivulle! Näitä lisää.. Hyvä treeni.

Kotona ollaan harkkailtu noita sivulletuloja ym ja temppuiltu. Post it -lappu on ollut jo seinässä, Manta osaa nenällä koskettaa lappua. Vatiin osaa mennä ja mitäs muuta.. Janne on naksutellut kyljelleen menoa:)

Nautin niin syksystä, laitan syksyisiä kuvia, kunhan siirrän ne koneelle. Ihania sadepäiviä!